Paluu kevään to-do-listoille!

10.00

Kesäkuu koitti, ja voisi olla hyvä aika kurkistella kevään ämpärilistaa ja katsoa kuinka tässä on onnistuttu! Myönnän, että en muistanutkaan kunnolla koko listaa, mutta kyllä sieltä jotain on täyttynyt!

2

♥ Selvitä kunnialla loppukouluajasta, Vielä 12 kokonaista viikkoa jäljellä!
- Tämä ei nyt ihan onnistunut, vaikka kuinka kovasti olisin halunnut. Ei voi mitään, näillä mennään vaikka kuinka kauniisti sanottuna ärsyttäisi ja ketuttaisi. Syksyllä uusilla voimilla kohti kahta viimeistä jaksoa! 

♥ Ostaa uudet kevätkengät ja uusia kevätvaatteita
- Onnistui! Muutaman paidan ja farkut (!!) onnistuin löytämään, ja parit kengätkin käyttöön löytyi. 

♥ Kuunnella omaa itseä ja tarpeita paremmin
- Tämä on ehkä tärkein, missä olen nyt onnistunut. Tämän loppuunpalamis-casen jälkeen ei ole voinut tehdä oikein muuta, kuin kuunnella omaa itseä, jotta sitä oikeasti alkaa toipumaan ja jaksamaan. 

♥ Tehdä blogin ulkoasulle jotain remppaa (vinkvink).
- Tämäkin onnistui! Kerrankin olen saanut sellaisen omaa silmää miellyttävän ulkoasun tälle blogille, jes!

1
♥ Saada mun motivaatiovihko valmiiksi ja esitellä sitä hieman teille
- Tämä motivaatiovihko muutti matkan aikana muotoaan aika roimasti, mutta tämänkin tulen teille kesän aikana esittelemään! 

♥ Kiertää koko Jyväsjärvi ympäri!
- Tässä en onnistunut, mutta tämä kesän aikana toivottavasti tulee tehtyä!

 Napata kesätyöpaikka
- Kesätöitä olisi tullut, mutta tämän kevään tapahtumat päättivät toisin, joten saikutellaan koko kesä.

 Siivota oikeasti koko kämppä, kaapit ja kaikki!
- Kun tätä bucket list- postausta kirjoittelin, niin ei ollut muutosta vielä aavistustakaan, joten tämä tuli ainakin tehtyä, heh!

♥ Kokeilen olla viherpeukalo!
- Nojaa, en ehkä mikään suurin viherpeukalo ole ollut, mutta kukkia olen ostanut, samoin uuden viherkasvin!

  Kaivan kameran pitkästä aikaa esiin ja taltioin tätä kevättä tarkemmin muistiin 
- Tässä olisin voinut onnistua paremmin, mutta muutamat kuvat tuli otettua, joten ei se kamera homehtumaan ihan pahasti ole päässyt!

Kuvat: weheartit.com

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Jotenkin tuli hyvä mieli tästä postauksesta :) Ja sulla on kans kaunis blogi, jäin seuraamaan :)

    http://taruanuelina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista, tervetuloa seurailemaan :)

      Poista

Kiitos kommentista, olithan asiallinen?