keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Kuulumisia ja valmistujaisintoilua!

Lokakuu, silloin viimeksi postailin teille tänne, mulla oli loppuvuodelle vinopino blogi-ideoita, joulukalenteri ja siihen postausideat ja aloitettua postauksia. Mutta ei, kaikki on jäänyt toteuttamatta, ja se harmittaa. Mutta koska tämä luonteenpiirteenänikin oiva ajattelutapa, positiivisuus, niin kokeillaas sitä kautta: JOS oisin pitänyt blogia nyt näiden viikkojen aikana mukana tässä kaikessa sählingissä ja säätämisessä, vikojen koulujuttujen ja kaiken muun mukavan ja ei niin mukavan kanssa mukana, voin sanoa, ettei olisi kyllä jaksanut. 

En todellakaan väitä, ettenkö rentoutuisi tai nauttisi tästä blogin kirjoittelusta, mutta ennen tätä pienimuotoista taukoa, blogin kirjoittaminen tuntui suureksi osaksi pakkopullalta, eikä näitä hyvänolon fiiliksiä syntynyt enää yhtään. Joten silloin jotain menee pieleen. Monet tekstien aloitukset tuli naputeltua, mutta sitten iskee jumi, stoppi ja epämiellyttävä tunne tekemisestä. Ei siis näin. 

2

Mutta nyt, uusilla voimilla, enemmällä ajalla taas mukana täällä, muutamia ideoita ja inspiraatioita, ja sitä aikaa, josta ollut suuri puute. Työharjoitteluni ja sitä myötä kouluni päättyy ensiviikolla, ja valmistujaisjärjestelyt ovat onnistuneesti ja ei niin onnistuneesti rullaamassa, joten ei mitään hätää enää, toivottavasti. Siispä, näyttö jäljellä, arviointikeskustelu, ihanien lasten hyvästelyt, yksi kouluton viikko, kenraaliharjoitukset, virallinen papereidenhakutilaisuus, joulu, ja sitten juhlistetaan läheisimpien voimin mun suoritusta ja onnistumista :)

Tosiaan, valmistujaisjärjestelyt etenee, paikka on varattu, kukka-asetelmat suunniteltu ja testattu, tarjoilut päätetty, kutsut lähetetty, mekko testattu, korkkareita koeajettu, kummitädin puheen pohdiskelua (hän siis on kirjoittanut puheen minulle, ja nyt jännitän, miten tsemppaan itseni niin, että en vollota tai pillitä..!) ja pientä jännittämistä siitä todistustenjakotilaisuudesta.

1

Mutta pääasiassa ihan hyviä fiiliksiä noista tulevista päivistä on, vaikka vähän vastoinkäymisiä tässä onkin ollut, mutta niiden yli survaivorataan (=selviydytään) ja toivon suuresti, että nuo hetket jäävät mieleeni loppuelämäksi :)

Lievittääkseni tätä pientä jännistystä, kertokaa te teidän valmistumisistanne, kuulisin niistä mielelläni!

perjantai 27. lokakuuta 2017

Pari sanaa ylipainosta ja kommenteista

"Onko teillä ylipainoa"
"Paljonko?"
"Kaikki mikä menee yli 60kg luokitellaan ylipainoksi"
"Haluan auttaa sua sun ylipaino-ongelmassa"
"Ihan vaan uteliaisuuttani kysyn"

Nää on taas niitä hetkiä kun läikkyy yli ja pahasti. Pahoittelen jo heti näin alkuun jo, jos jotain rumia sanon, mutta fiilis on vaan niin semmoinen, että ei mitään rajaa. Hengitettävä hetki syvään, ennen kuin jatkaa ollenkaan kirjoittamista, puhaltaa se kaikki inho ja viha ulos.

Kyllä, minulla on ylipainoa. Ylipainoa on ihan riittävästi. Minulla ei ole kehonrakenteeni, pituuteni ja tavoitteiteni takia mahdollista päästä alle 60kg. Mua ei tarvitse auttaa ylipaino-ongelman kanssa, sillä mulle se ei ole mikään ongelma. Jännät uteliaisuuden kohteet sulla on.

1

Jollain älykääpiölle iski semmoinen väläys taas tonne yläpäähän, saada toiselle ihan älyttömän paha fiilis. Jokaisella meistä on omat kohtamme, joihin tökätessä sattuu, sattuu kovasti. Mulla se on just mun oma keho, mun paino ja ulkonäkö. Kyllä mä osaan negatiivista palauetta ottaa vastaan, tai korjaamisehdotuksia, mutta kunhan ne esitetään oikealla tavalla. Esimerkiksi jos joku ammattihenkilö sanoo minulle vaikka painosta, se on ookoo, mutta jos joku tuntematon alkaa arvostelemaan kokoani, ulkonäköäni yms. niin se sattuu ja kovasti. Mä olen herkkä, tiedän. 

Kuitenkin kun on monta monta vuotta, aivan ala-asteikäisestä asti kuullut niiltä kaikista lähimmäisiltäkin siitä, kuinka lihava olen, sika, toivoton, niin ei siihen vaan turru, vaan se satuttaa joka kerta yhtä lailla, tuli se sitten perheenjäseneltä tai tuntemattomalta. 

Ja vaikka tuossa aiemmin mainitsin, että ylipaino ei ole mulle ongelma ja sen jälkeen valitan, kuinka sattuu, kun joku siitä mainitsee, niin se ei ole mulle silloin ongelma, kun se ei ole kenellekkään muullekkaan ongelma, eikä sen ikinä pitäisi ollakkaan. 

2

Kenenkään ei pitäisi arvostella pätkääkään, ellei tiedä mitä toisen ihmisen juttujen takia on. Mä tiedän, mistä kaikki ne ylimääräiset kilot on tulleet, ja olen tehnyt aivan hel-ve-tis-ti töitä niiden pois saamisen eteen. Välillä sitä on esitetty että kaikki on ihan ookoo, vaikka vatsassa kurnii aivan helvetillinen nälkä, kun ei ole koko päivänä syöty oikeastaan mitään, vettä juotu vain monta pullollista. Liikuttu salilla miltei pari tuntia, sitten lenkkiä siihen lisäksi. Onneksi pikkuhiljaa alkaa löytämään ne paremmat tavat siihen painonpudottamiseen, semmoiset, mitkä ei satuta niin paljoa. 

Eilen olin Lindexillä kiertelemässä ja kattelemassa, ja löysin yhdet housut, ja otin ihan normaalisti oman kokoni, eli sen isoimman, mitä löytyi (XXL) no, piti sitten hyvää ystävääni pyytää tuomaan XL- ja L-koot, kun roikkui ja valui aika pahasti. Sanoin tälle ystävälleni, suunnilleen näin: "ei helvetti jos nää L:ät mahtuu mulle niin oon aika ilonen". No ne mahtui ja hyvältä näytti. 

Mutta vaikka tällaisia aluksi mainittuja tapauksia tulee liiankin usein, on hyvä, että niitä sellaisia positiivisia ja ihaniakin kommentteja tulee. Lisäsin snapchattini my storyyn kuvan, jossa hehkutin tätä muutosta, koosta 48 kokoon 40, ja sain paljon viestejä siitä, miten älyttömän homman olen tehnyt, ja kuinka ylpeä saan olla. Ja niin olenkin. Mutta yksi kommentti jäi mieleen, ja haluan sen teille jakaa, se meni suunnilleen näin:

"ei sun tarvii muuttua enempää, oot täydellinen just noin"

torstai 19. lokakuuta 2017

SNAPCHAT

Moikkamoi! 
Tämäkin snapchatpostaus on virunut luonnoksissa ties kuinka kauan, ja uusia kuvia on kertynytkin lisää jo toisen postauksen verran! Mutta aloitellaan näillä.. Snäpissä mua voi seurailla nimellä heidineitih :)

1

1. Erään illan auringonlaskua Joutsassa!
2. Ekat syysselfiet!

2 – kopio (2)

3. Pääsykokeisiin luku starttaili iisisti mummilassa Nocco:n kera!
4. Joutsa-visiitillä näin myös Sisu-herraa, ja voikun onkin kasvanut! Mutta yhtä höhlä hää on silti :)

5 – kopio

5.&6. Hyvä naama- ja hiuspäivä, onnistuneet kuvat, woopwoop!

7

7. Tällä hetkellä ollaan abautrallaa puolivälissä tuota urakkaa, ei siis paljoa jäljellä ennen harkkaa!
8. Kun ne Iittalan viinilasit uupuvat niin muumimukit paikkaa hyvin..

8

9. Tilasin Wishiltä irtoräpsyjä ja erään illanviettoon sitten liimailin ne, onhan noi mun makuun vähän liian överit arkeen, mutta toiset mitkä tilauksena tuli, on paaljon kivemmat!
10. Bambit ajovaloissa

3 – kopio

11. & 12. Tässä Unelma Itsestä- valmennuksen tiimoilta aamupala ja iltapalakuvia! Miten olisi, kiinnostaisiko teitä saada tänne bloginpuolelle ruokapäiväkirjailua? 

4 – kopio

13. & 14. No, eipä se lukeminen sitten loppupelistä onnistunut niinkuin strömsössä, mutta nyt kokemusta rikkaampana kevättä kohden :)

6

15. & 16.Rakkaat pikkuveikat <3

9

17. Tässä vähän fiiliksiä ekasta ryhmätreenistä, jännitti ihan kamalasti, kun ei tiennyt yhtään mitä tuleman pitää. Mutta hyvin on mennyt, vaikka aivan kuollut olo onkin aina niiden jälkeen, mutta niin se pitääkin olla!
18. Pieni palkinto puurtamiseen, iiiso muki kokista :D

tiistai 17. lokakuuta 2017

Täydellisen epätäydellinen

Tänään aamulenkillä ollessani, mulle tuli sellainen olo, että tänään mä kirjoitan ja julkaisen blogiin jotain uutta. Muutaman viikon tahaton blogitauko iski tähän väliin, enkä oikein kunnollista syytä tiedä, miksi. Jotenkin inspiraatio ja halu tehdä tätä on ollut aivan hukassa, ja lopettamispäätöskin on pyörinyt useampaan otteeseen mielessä, ja jotain luonnosta siihenkin ilmoitukseen on kirjoiteltu. Välillä vaan tuntuu että mulla ei ole oikein mitään annettavaa enää. Mutta se tämän aamun motivaatiobuustaus moneen asiaan, esimerkiksi juuri tähän bloggaukseen sai miettimään asioita vähän uudesta näkökulmasta, ehkä tää onkin mun tapa tehdä tätä, täydellisen epätäydellisesti.

Mutta, sitten vähän kuulumisia, mitä mulle siis kuuluu? Ihan älyhyvää, ihan ookoo, menettelee, just ja just jaksaa, ja sit taas ihan jees meno. Eli aika vaihtelevilla fiiliksillä menty, pääosin kyllä mennyt ihan hyvin, ei sillä :)

1

Koulunpenkkiä jäljellä enää vaivaiset pari viikkoa ennen viimeistä työharjoittelua, jäiks! Koulu sujunut tosi hyvin, mun kohdalle osui aivan mahtava luokka, täynnä ihan huipputyyppejä! Eikä stressitasotkaan ihan hirveen korkeelle vielä oo kerinnyt nousemaan, vaikka lähellä se on kyllä ollut. Pari kertaa on meinannut vuorokaudesta tunnit loppua kesken, mutta jollain oudolla sisulla sitä on selvinnyt noistakin hetkistä.

Sisusta ja stressistä onkin hyvä luistavasti siirtyä hyvinvointiin. Nämä syömis-liikkumisjutut on mulla heittänyt aika monimutkaista ympyrää, ja tarkoituksena olisi niitä saada enemmän kuosiin ja sellaiseen oikeaan, mulle parempaan rytmiin. Tämä tarkoittaisi siis ruokavalion siistimistä, viikonloppujen rauhoittamista sekä liikuntainnon ylläpitoa! Jos rivien välistä siis osaa lukea, niin liikkumiset sujuu todella hyvin, olen päässyt mukaan sellaiseen pt:n vetämän ryhmätreeniporukkaan, eli treeniryhmään, josta voin teille enemmänkin jossain postauksessa kertoilla! Näiden kahden treenin lisäksi viikkoon kuuluu viikko-ohjelman mukaiset treenit, jotka vaihtelevat viikkoteeman mukaisesti.

2 

Ruokailut menee vähän vaihdellen fiiliksestä, mutta niissä kuitenkin sitä ainaista parantamisen varaa löytyy.. Ja mites nuo viikonloput.. Niistä ei sen enempää muuta, kun että nyt alkaa raja tulla vastaan, ja alkaa olla aika vähän ottaa rauhallisemmin niiden suhteen. 

Vielä pari sanaa Unelma Itsestä- valmennuksesta, jossa siis edelleen mukana roikutaan. Valmennus ei ole sujunut haluamallani tavalla, ja ensimmäinen kuukausi on mennyt aivan ohi kaiken muun vuoksi. Tänään kuitenkin availin ja tutkiskelin materiaaleja, ja tämän syyslomaviikon agendana olisikin tsekkailla kuluneet materiaalit ja videot läpi aivan rauhassa sekä teillekin vähän tarkempaa postausta niiden pohjailta tykitellä :)

Vaikka tuolla alussa vähän lopettamisella uhkailinkin, niin en sitä vielä ainakaan ole toteuttamassa.  Muutamia luonnoksia sain tuonne aikaiseksi jopa! Teen tätä omalla tavallani, täydellisen epätäydellisesti. 


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

STORYTIME? Kahden mielen välillä

Kaikilla meistä on varmasti niitä hyviä ja huonoja päiviä. Hyvinä päivinä suurin osa asioista luistaa kuin rasvattu, asioiden tekeminen on luontevaa, hymyilyttää. Huonot päivät ovat sitten taas päinvastaisia. Ärsyttää, ahdistaa, asioiden tekeminen ei meinaa onnistua tai se on hankalaa. Jokaisella omalla tavallaan nämä molemmat olotilat. Mutta mitä jos kumpikaan noista oloista ei vaan riitä? Sulla on aina joko ylihyvä päivä, jolloin on yli-itsevarma, yli-onnellinen, ylikierrokset vaan pörrää ja yli- kaikkea muuta positiivista. Tai sitten vastakohdat, itseinho, ahdistus ja pohjalla olon tunne sekä ainoa asia, mitä voitkaan ajatella on maata vaan sängyssä ja itkeä. Näinpä, ei kiva, kumpikaan noista "ylimenevistä" tuntemuksista.

1

Mä halusin kertoo teille tällaisen storytime tyyppisen jutun minusta ja mun sairaudesta, jonka kanssa pikkuhiljaa alkaa olemaan sinut ja ymmärtämään sen oikkuja. Mä en jotenkin halua tai osaa käyttää sairauden varsinaista nimeä, koska sana "häiriö" saa mun oloni hirveän vääräksi ja vialliseksi, jotenkin häiriintyneeksi, joten kutsunkin tätä sairautta siitä puhuttaessa tilanteesta vähän riippuen joko kakssuuntaseks tai vaihteluiksi. Nyt teidänkin on varmaan helpompi veikata mistä sairaudesta mä teille tässä yritän jutustella?

Viime talvi ja kevät oli mulle tosi rankka aika, sain tän diagnoosin, ja se oli omalla tavallaan helpotus. Mä sain tiedon, että näille rajuille vaihteluille oli joku ihan "fiksu" syy, eikä vaan sellainen epäily tai oletus jostain mikä ei todellakaan vastannut todellisuutta. Toisaalta se oli suuri shokki, tunsin olevani jotenkin todella viallinen ja epäonnistunut, mun ajatuksia valtasi tosi paljon aiheet siitä, että "miten helvetissä mä pystyn enää elämään normaalia elämää, miten muut ihmiset ottaa tän mun sairauden, pitääks ne mua ihan hulluna?"

2

Kun mulla aloitettiin eka lääkekokeilu joka osottautui epäonnistuneeksi, niin mun olo huononi ihan totaalisesti. Kaikki ilon tunteet jäi pois, jopa ne ylimenevät. Kaikki tuntu todella raskaalta, koulu, harrastukset ja etenkin ihmissuhteet. Tunsin olevani todella surkea ystävä, kaveri, sisko, tytär ja ihminen ylipäätään. Mutta hetkessä saatoin olla ihan maailman ihanin ja paras ihminen, haalin itelleni töitä ja hommia ihan liikaa, ostelin paljon uusia juttuja ja unet, ne jäivät muutamaan tuntiin yössä. Kunnes taas pienen ajan päästä oltiin taas pohjalla ja kierre jatkuu uudelleen.

Toinen, ja tämän hetkinen lääkityshomma oli kuitenkin onnistunut. Pikkuhiljaa ylimenevät mania-osuudet alkoivat jäämään pois, ja vihdoin loppukesän ja nykyisen alkusyksyn aikoihin myös suuret ahdistukset. Kuitenkin aina silloin tällöin iskee vahva ahdistuskohtaus, eikä ole toivokaan mistään positiivisesta, mutta kuitenkin se pieni positiivinen ajatus siitä paremmasta hetkestä ja siitä, että tämä olo ei ole ikuinen.

3

No, mun aiemmin mainitut ajatukset normaalista elämästä, muiden ihmisten reaktioista, tulevaisuudesta ja sen rakentamisesta jonkun kanssa on kuitenkin, ainakin tällähetkellä osoittautuneet turhiksi. Vaikka välillä kaikki onkin ihan kuraa, enkä suoriudu asioista ihan kunnolla, niin arjen askareissa kuin ihmisten kanssa, niin on mun elämä silti aika jees. Tulevaisuus rullaa pikkuhiljaa omalla painollaan eteenpäin, he, jotka tietävät tästä sairaudesta, eivät pidä mua hulluna ja mikä tärkein, mun ympärillä on ihan älyttömän upeita ihmisiä, joista saan olla todella kiitollinen. Ilman heitä olisi todella vaikea jaksaa niinä huonoina hetkinä eteenpäin <3